Työryhmä lisäisi velkajärjestelyn kannustavuutta yrittäjien kannaltaTekstiversio
Yksityishenkilön velkajärjestelyä voitaisiin kehittää lieventämällä velallisen velvollisuutta maksaa velkojaan saamillaan lisätuloilla, ehdottaa oikeusministeriön asettama maksukyvyttömyystyöryhmä. Työryhmä on arvioinut velkavastuusta vapautumisen helpottamistarvetta erityisesti yritysten ja yrittäjien toimintaedellytysten kannalta. Se luovutti mietintönsä tänään oikeusministeri Johannes Koskiselle.

Työryhmän ehdotuksen mukaan velkajärjestelyssä olevan velallisen saamista lisätuloista jäisi hänen käyttöönsä puolet nykyisen yhden kolmasosan sijasta. Näin voitaisiin lisätä velkajärjestelyn kannustavuutta erityisesti yrittäjien kannalta. Yritystoiminnasta saatu voitto hyödyttäisi puoliksi yrittäjää itseään ja puoliksi hänen velkojiaan.

Velkajärjestelyn kehittäminen ehdotetulla tavalla voisi ohjata maksukyvyttömiä yrittäjiä hakeutumaan velkajärjestelyyn. Tämä myös vähentäisi pyrkimystä välttää perintää ja hankkia harmaassa taloudessa tuloja, joita ei pystytä ulosmittaamaan.

Pelkästään omaisuuden luovutuksen ei tulisi vapauttaa veloista

Työryhmän arvioitavana oli myös menettely, jossa velkavastuusta voisi vapautua vain sillä, että velallisen omaisuus realisoidaan ja käytetään velkojen maksuun. Veloista vapautuminen tapahtuisi tällöin kerralla, eikä velallisen tarvitsisi enää myöhemmillä tuloillaan maksaa kyseisiä velkojaan lainkaan. Ajatuksena on, että näin voitaisiin edistää yrittäjyyttä ja helpottaa ryhtymistä uudelleen yrittäjäksi. Menettely ei koskisi velallisen kaikkia velkoja, vaan lähinnä pankkivelkoja ja tavarantoimittajien saatavia.

Työryhmän mielestä Suomeen ei pidä luoda tällaista menettelyä, koska siinä velallinen ei maksaisi velkojaan myöhemmin saamillaan tuloilla lainkaan. Menettely heikentäisi maksumoraalia, vaikeuttaisi luotonsaantia ja kiristäisi luoton ehtoja. Luotonsaannin kiristyminen kohdistuisi erityisesti niihin aloittaviin yrityksiin ja yksityishenkilöihin, joilla ei ole velkojen vakuudeksi kelpaavaa omaisuutta. Menettely ei olisi velkojien kannalta hyväksyttävä eikä myöskään oikeudenmukainen niitä velallisia kohtaan, jotka hoitavat velkansa asianmukaisesti. Lisäksi samalla alalla toimivien yrittäjien asema vaikeutuisi, koska kilpailu vääristyisi.

Työryhmä arvioi kyseistä menettelyä siitä lähtökohdasta, että se koskisi kaikkia maksukyvyttömiä velallisia, sillä sitä ei yhdenvertaisuuden vuoksi voitaisi rajata koskemaan vain yrittäjiä. Samoin kuin velkajärjestelyssä, arvioinnin kohteena ollut menettely ei voisi koskea esimerkiksi kevytmielisesti velkaantuneita.

Eriävän mielipiteen työryhmässä esittivät kauppa- ja teollisuusministeriön edustaja sekä Suomen Yrittäjien edustaja. He kannattavat mahdollisuutta vapautua velkavastuusta pelkällä omaisuuden luovutuksella katsoen, että tällä olisi myönteinen vaikutus yrittäjyyshalukkuuteen.

Oman asunnon suojaan ei muutoksia

Työryhmä tarkasteli oman asunnon käyttämistä velkojen vakuutena ja mahdollisuutta suojata asuntoa nykyistä paremmin maksukyvyttömyystilanteessa. Asunnon käyttö vakuutena on tavanomaista asuntolainoissa, kulutusluotoissa ja yritystoiminnassa.

Työryhmän mielestä ei pidä rajoittaa mahdollisuutta asunnon panttaamiseen velkojen vakuudeksi. Jos omistusasunnosta tulisi panttauskelvoton, nykyinen asuntorahoitusjärjestelmämme muuttuisi perusteellisesti. Olemassa olevien ja perustettavien yritysten luotonsaanti sekä yksityisten asuntolainoitus vaikeutuisi samalla olennaisesti.

Velkajärjestelyssä velallinen voi määrätyin edellytyksin säilyttää omistusasuntonsa. Myös konkurssiin haetulla yksityishenkilöllä on mahdollisuus säilyttää omistusasuntonsa hakeutumalla velkajärjestelyyn. Työryhmän mielestä omistusasuntoa ei pidä suojata maksukyvyttömyystilanteessa tätä laajemmin.

Velkaongelmien ratkaisemisesta tarvitaan oikeaa tietoa

Suomessa on toteutettu suuri määrä lainsäädäntötoimia, joilla on voitu helpottaa erityisesti 1990-luvun laman vuoksi velkaongelmiin joutuneita. Velkaongelmien järjestelymahdollisuuksista ja muun muassa velkajärjestelyn sisällöstä on edelleenkin väärää tai puutteellista tietoa. Oikean tiedon puute heikentää osaltaan halukkuutta ryhtyä yrittäjäksi.

Yritystoiminnassaan velkaantuneiden yksityishenkilöiden asemaa voidaan työryhmän mukaan parantaa myös sillä, että heillä on riittävästi tietoa velkajärjestelystä ja muista velkaongelmien ratkaisukeinoista sekä mahdollisuus saada asiantuntevaa neuvontaa. Näistä toimista huolehtii kauppa- ja teollisuusministeriö.

Maksukyvyttömyystyöryhmän työ liittyy pääministeri Matti Vanhasen hallituksen yrittäjyyden politiikkaohjelmaan.

Lisätietoja:
lainsäädäntöneuvos Liisa Lehtimäki, puh. (09) 1606 7719
lainsäädäntöjohtaja Tiina Astola, puh. (09) 1606 7666
sähköposti: etunimi.sukunimi@om.fi

Maksukyvyttömyystyöryhmän ehdotus 

Muita julkaisuja:
Henkilökohtainen velkavastuu ja insolvenssimenettelyt. Oikeusministeriön lausuntoja ja selvityksiä 2004:16.
Velkavastuusta vapautuminen – vaikutukset rahoitusmarkkinoilla. Kauppa- ja teollisuusministeriön julkaisuja 13/2004. www.ktm.fi