Kameravalvonnan laajuus ja tekniset mahdollisuudet

Kameravalvonta yleisellä paikalla ja muuallakin lisääntyy jatkuvasti. Kameravalvonta peittää yhä kattavammin kaupunkien keskustoja, liikkeitä, työpaikkoja, pankkeja, posteja, museoita, kiinteistöjen sisääntuloja, huoltoasemia jne. Kamerat valvovat maahantuloa raja-asemilla, merellä ja ilmassa.

Suomen arvioidaan kuuluvan Euroopan kärkimaihin kameroiden runsaudessa. Huolenaiheeksi on noussut erityisesti yleisillä paikoilla lisääntynyt yksityinen kameravalvonta. Tutkimukset ovat kuitenkin osoittaneet, että oikein toteutettuna ja ajoitettuna kameravalvonta voi melko tehokkaastikin vähentää suojeltaviin kohteisiin kohdistuvaa omaisuusrikollisuutta ja jossain määrin myös vahingontekoja. Sen sijaan väkivallan torjunnassa sillä ei ole saavutettu yhtä merkittäviä tuloksia.

Tekninen kehitys mahdollistaa yhä tehokkaamman ja huomaamattoman valvonnan. Valvontakamerat voivat olla liikkuvia ja niitä voidaan etäältä ohjata. Ne ”näkevät” pimeässäkin. Kameravalvonnalla kerättäviin tietoihin voidaan myös liittää ihmisen automaattinen vertailuaineiston avulla tapahtuva tunnistettavuus.

Kameroiden ja valvontajärjestelmien digitalisoituminen mahdollistaa vaivattoman ja nopean tiedon tallennuksen ja siirron muihin tietojärjestelmiin. Kameravalvonta on varsin näkyvä, joskin loppujen lopuksi vain pieni osa paljon laajempaa ja hienovaraisempaa sähköistä valvontaa. Samalla on noussut ajankohtaiseksi kysymys siitä, onko syytä asettaa valvonnan lisääntymiselle rajoja ja millaisia ne olisivat.

Kameravalvonta, yksityisyyden suoja ja liikkumisvapaus

Kameravalvonnan ongelmat liittyvät ennen kaikkea sen ja yksityisyyden suojan väliseen suhteeseen. Tämän suhteen tasapainottaminen edellyttää toisaalta valvonnan tarkoituksenmukaista kohdentamista ja toisaalta yksityisyyden suojan tarpeettomien loukkausten ehkäisemistä. Valvonta ja yksityisyys ovat kiinteästi sidoksissa toisiinsa.

Ongelma ei ole niinkään yksittäisen kameran tai valvontajärjestelmän aiheuttamassa vaikutuksessa, vaan kysymys on ennen kaikkea siitä, millä tavalla laajat alueet kattava kameravalvonta kokonaisuudessaan vaikuttaa ihmisiin. Suomen perustuslaki edellyttää valtiolta aktiivista huolehtimista perustuslain takaaman yksityisyyden suojan toteutumisesta myös kameravalvonnan yhteydessä.

Kameravalvonnan ja yksityisyyden suojan välisen tasapainon saavuttamisessa on korostettava valikoivuuden ja suhteellisuuden periaatetta. Kameran käyttötavat on valittava niin, että ne loukkaavat mahdollisimman vähän yksityisyyttä. Kameravalvontaan on turvauduttava vain, jos muuta yksityisyyttä vähemmän loukkaavaa valvontakeinoa ei ole käytettävissä.

Kameravalvontaa koskeva keskeinen lainsäädäntö

Ongelman ratkaisua ei helpota se, että Suomessa ei ole yhtenäistä, nimenomaan kameravalvontaa koskevaa yleistä lainsäädäntöä.

Seuraavassa tarkastelen ennen kaikkea keskeistä kameravalvontaa säätelevää yleistä lainsäädäntöä. Tässä ei käsitellä esimerkiksi säännöksiä, jotka koskevat poliisin toimivaltaa rikoksen ehkäisyyn ja selvittämiseen liittyvässä teknisessä tarkkailussa tai henkilötietojen käsittelyssä.

Kameravalvontaa koskevat tai sen käyttöä rajoittavat Suomessa lähinnä rikoslain salakatselua ja -kuuntelua koskevat säännökset (RL 24:5-7). Näitä säännöksiä on äskettäin muutettu rikoslain 24 luvun muutoksen yhteydessä (531/2000, voim. 1.10.2000).

Lisäksi kameravalvontaa sääntelee henkilötietojen käsittelyä koskeva lainsäädäntö (Henkilötietolaki 523/1999, voim. 1.6.1999) ja tähän liittyen henkilörekisteririkosta (RL 38:9) koskevat säännökset.

Yksityiselämä ja tietosuoja on yleisemmin suojattu perusoikeussäännöksissä (Suomen perustuslain 10 § ja Suomea sitovissa kansainvälisissä ihmisoikeussopimuksissa (mm. Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artikla). Suomea sitovat myös EY:n henkilötietodirektiivi (95/46/EY) ja EN:n tietosuojasopimus 28.1.1981. Euroopan neuvostossa on valmisteilla henkilötietojen käsittelyä kameravalvonnan yhteydessä koskeva suositus.

Kameravalvonnan laillisuus

Kameravalvonnan laillisuudesta ei edellä kuvaillun säännöstön pohjalta voi antaa lyhyttä, ytimekästä vastausta. Lainsäädäntö kohtelee kameravalvontaa eri tavalla muun muassa sen mukaan, kuka valvontaa suorittaa, missä tarkoituksessa valvontaa suoritetaan, missä paikassa oleskelevaan henkilöön valvonta kohdistuu ja onko kysymyksessä pelkkä katselu vai myös kuvan tallettaminen.

Päälinjat ovat kuitenkin seuraavat. Jotta kameravalvonta olisi sallittua sen tulee täyttää sekä salakatselusäännöksen että henkilötietolain asettamat edellytykset. Jos kuuntelu liitetään valvontaan, on sen täytettävä myös salakuuntelusäännöksessä asetetut edellytykset. Siellä, missä kameravalvontaa ei salakatselusäännöksen perusteella voi harjoittaa, ei sitä voida henkilötietolain perusteella sallia. Tallettamisen jälkeistä tietojen käsittelyä sääntelee yksin henkilötietojen käsittelyä koskeva lainsäädäntö.

Henkilötietolaki

Henkilötietolailla ei salakuuntelusäännöksen tavoin ole alueellisia rajoja: se sääntelee missä tahansa tapahtuvaa henkilötietojen käsittelyä. Sen soveltaminen pelkkään kameran kautta tapahtuvaan katseluun ilman tietojen tallentamista on kuitenkin mahdollista. Joka tapauksessa on henkilötietolain periaatteita vähintäänkin suositeltavaa noudattaa kaikessa kameravalvonnassa. Tätä edellyttävät myös yksityisyyden suojaa koskevat perustuslain ja ihmisoikeussopimusten säännökset.

Henkilötietolaki sääntelee henkilötietojen käsittelyä. Puheääni samoin kuin kuva on henkilötietolain mielessä henkilötieto, jos henkilö on siitä tunnistettavissa. Koska tunnistamismahdollisuudet ovat kasvaneet, myös henkilötietolain välitön soveltaminen kameravalvontaan on vastaavasti laajentunut. Kameravalvontaa voitaneenkin pitää henkilötietojen automaattisena käsittelynä.

Henkilötietolain tarkoituksena on paitsi toteuttaa yksityiselämän suojaa ja muita yksityisyyden suojaa turvaavia perusoikeuksia henkilötietojen käsittelyssä myös edistää hyvän tietojenkäsittelytavan kehittämistä ja noudattamista. Niinpä kameroiden asentaminen tulisi yleisilläkin paikoilla ja paikoilla, joihin yleisöllä on pääsy, tapahtua välttäen tarpeetonta yksityisyyden loukkaamista.

Henkilötietolain asettamat keskeiset edellytykset henkilötietojen käsittelylle kameravalvonnassa ovat seuraavat:

1. Missä tahansa paikassa tapahtuvan kameravalvonnan edellytyksenä on, että sen tulee olla rekisterinpitäjän toiminnan kannalta asiallisesti perusteltu. Mikä tahansa tarkoitus ja toteuttamistapa ei siis ilman muuta tee oikeutetuksi yleisellä paikallakaan tapahtuvaa kameravalvontaa. Lisäksi on noudatettava henkilötietolain mukaista huolellisuutta.

2. Henkilötietolaki edellyttää myös kameravalvonnasta näkyvää ilmoittamista, ellei valvontaa kohdenneta pelkästään ko. paikassa oikeudettomasti epäiltyihin. Tällaisesta ilmoituksesta olisi syytä näkyä myös se yksityisyyden suojan kannalta olennainen seikka, tallentaako kamera. Tämä tärkeä ihmisoikeussopimustenkin sisältämä avoimuuden periaate yksityisyyden suojassa merkitsee muun muassa sitä, että ihmisten tulisi tietää kameravalvonnasta, voidakseen varautua siihen. Kameroiden käyttö yleisillä paikoilla ja paikoilla, joihin yleisöllä on pääsy ei tässäkään mielessä olisi aivan vapaata. Kameravalvonnasta näkyvä ilmoittaminen yleiselläkin paikalla on lisäksi tarkoituksenmukaista mm. omaisuusrikollisuuden torjunnan kannalta.

3. Henkilötietolainsäädäntö painottaa muutoinkin avoimuutta. Rekisterinpitäjällä on velvollisuus tarvittaessa ilmoittaa rekisteröitävälle häntä koskevien tietojen keräämisestä missä, miten ja mihin tarkoitukseen niitä kerätään. Rekisteriseloste, josta ilmenee kameravalvonnan perustiedot ja vastuuhenkilöt on oltava tarkkailtavien saatavilla. Tarvittaessa hänellä täytyy olla oikeus tarkastaa itseään koskevat tiedot.

4. Lisäksi henkilötietolaissa on useita muitakin säännöksiä, jotka täytyy ottaa huomioon kameravalvontaa toteutettaessa. Tällaisia ovat muun muassa tietojen suojaamisvelvollisuus ja hävittämisvelvollisuus sekä arkaluonteisten tietojen käsittelykielto.

Lopuksi

Kameravalvontaa kokevien voimassa olevien säännösten soveltaminen ei aina ole yksinkertaista ja selvää. Esimerkiksi henkilötietolain säännösten ulottaminen kameravalvontaan ja henkilötietolain käytännön soveltamisen yksityiskohdat eivät välttämättä ole kaikkien kameravalvontaa harjoittavien tai tarkkailtavien tiedossa.

Tämän lisäksi on syytä huolellisesti pohtia, onko kameravalvonnan tarkempaan sääntelyyn tarvetta.

Eräs toimiva vaihtoehto voisi olla nykyisen henkilötietolainsäädännön soveltamisen kameravalvontaan tehostaminen. Tämä voisi tapahtua esimerkiksi tietosuojalautakunnan antamilla ohjeilla. Ohjeiden avulla valvojilla ja tarkkailtavilla voisi olla paremmat mahdollisuudet oppia tuntemaan oikeutensa ja velvollisuutensa. Tämän jälkeen olisi myös helpompi arvioida, asettavatko jo nykyiset säännökset tarpeelliset rajat kameravalvonnan yksityisyyttä loukkaavalle käytölle ja onko tarvetta lähitulevaisuudessa täsmentää kameravalvontaa koskevaa sääntelyä.