Perheväkivallan torjunta

Tutkimukset osoittavat, että perheiden sisäinen erityisesti naisiin kohdistuva väkivalta on yhteiskunnassamme laaja ja vakavasti otettava ongelma. Ongelman laajuutta on vaikea havaita, pahoinpitelyt tapahtuvat usein kotona ja vain murto-osa väkivallasta ilmoitetaan poliisille. Perheväkivalta ei ole perheen yksityisasia, vaan vääryys, johon yhteiskunnan on puututtava. 1990-luvulla lainsäädännössä onkin useiden uudistusten yhteydessä pyritty kohentamaan perheväkivallan uhriksi joutuneiden oikeuksia. Kuitenkin myös jatkossa perheväkivallan uhrien asemaa voidaan ja pitää edelleen parantaa.

Rikoslain kokonaisuudistuksen toisessa vaiheessa vuonna 1995 uudistettiin väkivaltarikoksia koskevat rangaistussäännökset. Viisi vuotta sitten toteutetun uudistuksen yhtenä tavoitteena oli väkivaltarikosten uhrien rikosoikeudellisen suojan parantaminen.

Pahoinpitelyrikosten soveltamisalaa ensinnäkin laajennettiin siten, että pahoinpitelynä voidaan rangaista, ei vain ruumiinvamman aiheuttaminen, vaan myös toisen mielenterveyden vahingoittaminen. Tahallinen henkinen väkivalta siis kriminalisointiin.

Vieläkin keskeisempi osa uudistusta oli pahoinpitelyrikoksien syyteoikeuden uudelleenjärjestely. Aikaisemmin yksityisellä paikalla, esimerkiksi kodin piirissä tapahtunutta muuta kuin törkeää pahoinpitelyä pidettiin asianosaisten yksityisasiana, jota poliisi ei voinut tutkia ja josta syyttäjä ei voinut syyttää ilman rikoksen uhrin tekemää rikosilmoitusta. Lainmuutokseen johtaneessa hallituksen esityksessä ehdotettiin siirtymistä toiseen ääripäähän. Esityksen mukaan pahoinpitelystä olisi tehty aina virallisen syytteen alainen rikos. Lievä pahoinpitely, joka kohdistuu 15 vuotta täyttäneeseen, esitettiin jätettäväksi edelleen asianomistajarikokseksi.

Uudistus liittyi perheväkivallasta käytyyn keskusteluun. Hallituksen esityksessä aiheellisesti arvosteltiin sitä käsitystä, että perheväkivalta olisi edelleen yksityisasia, johon viranomaisten ei tule oma-aloitteisesti puuttua. Haluttiin korostaa sitä, että perhepiirissäkään ei voida sallia väkivaltaa.

Eduskunta lisäsi kuitenkin lakiin säännöksen, jonka mukaan syyttäjä voi jättää syytteen nostamatta pahoinpitelystä, jos asianomistaja omasta vakaasta tahdostaan niin pyytää eikä tärkeä yleinen tai yksityinen etu vaadi syytteen nostamista. Säännös asettaa syyttäjän vaikean tehtävän eteen. Usein ulkopuolisen ei ole kovin helppo varmuudella päätellä, perustuuko rikoksen uhrin pyyntö tämän omaan vakaaseen tahtoon, vai rikoksentekijän painostukseen.

Pahoinpitelyrikoksia tulee nyt aikaisempaa enemmän viranomaisten tietoon. Tämä on luonnollista, sillä olihan uudistuksen tavoitteena ulottaa rangaistusvastuu myös yksityisellä alueella tehtyihin rikoksiin. Rikollisuustilastojen mukaan uudistus näyttäisi lisänneen poliisin tietoon tulleen pahoinpitelyrikollisuuden määrää lähes 30 prosentilla. Valtaosaltaan kysymys on rikoksista, jotka asianomistajarikoksina eivät aikaisemmin johtaneet edes rikosilmoitukseen, saati muihin toimenpiteisiin.

Helmikuun alussa valtakunnansyyttäjävirasto antoi uudet ohjeet koskien syyttämättä jättämistä pahoinpitelyrikoksissa. Ohjeiden mukaan syyttäjien on pyrittävä varmistamaan asianomistajan esittämän syyttämättäjättämispyynnön aitous. Lisäksi asianomistajan pyyntö on suhteutettava rikoksen moitittavuuteen. Vakavimmissa jutuissa ei edes asianomistajan vakaa pyyntö voi olla esteenä syytteen nostamiselle. Valtakunnansyyttäjävirasto on myös asettanut syyttäjätoiminnan yhtenäisyyden nimenomaan pahoinpitelyrikoksissa yhdeksi tämän vuoden tulostavoitteistaan.

Tällä hetkellä on vielä liian aikaista arvioida valtakunnansyyttäjän ohjeiden vaikutusta. Tarkempaa tietoa asiasta saadaan, kun oikeuspoliittisessa tutkimuslaitoksessa paraikaa käynnissä oleva syyttämiskäytäntöä pahoinpitelyrikoksissa koskeva selvitystyö pian valmistuu.

Ne tavat, miten syyttäjä voisi varmistua vakaan syyttämättäjättämispyynnön aitoudesta, jäävät tietysti tapauskohtaisesti harkittavaksi. Yhteydenotot asianomistajiin ja rikostutkijoihin sekä henkilökohtaiset tapaamiset voivat auttaa asiassa. Kaikkinensa säännös on kuitenkin aiheuttanut siinä määrin oikeudellista epävarmuutta, että sen poistamista on vakavasti harkittava esimerkiksi siinä yhteydessä, kun törkeän pahoinpitelyn rangaistusasteikkoa esitetään ankaroitettavaksi

Viime vuoden alussa tuli voimaan laki lähestymiskiellosta. Lähestymiskielto on osoittautunut tarpeelliseksi keinoksi rikosten ennalta ehkäisyssä ja vakavaan häirintään puuttumisessa. Lähestymiskiellon avulla pystytään puuttumaan esimerkiksi entisen puolison tai asuinkumppanin uhkailuihin ja häirintään.

Lähestymiskieltolakia ei kuitenkaan voida soveltaa samassa taloudessa asuvien kesken. Tätä voidaan pitää epäkohtana. Perheväkivaltatilanne saatetaan hetkellisesti saada ratkaistua poistamalla väkivaltainen henkilö kodistaan poliisilain nojalla. Kuitenkin viimeistään vuorokauden kuluttua hän voi palata kotiinsa. Vakavissa tapauksissa seurauksena saattaa olla uusi perheväkivaltatilanne. Lainsäädännöstä ei tällaisessa tilanteessa löydy keinoja uuden väkivallanteon ehkäisemiseen.

Asian korjaamiseksi oikeusministeriö on asettanut työryhmän valmistelemaan lähestymiskieltolain täydentämistä siten, että lain soveltaminen olisi mahdollista myös silloin, kun osapuolet edelleen asuvat yhdessä. Uudistus tarkoittaisi sitä, että väkivaltaisesti perheenjäseniään kohtaan käyttäytyvä henkilö voitaisiin poistaa yhteisestä kodista ja kieltää häntä palaamasta sinne. Tarkoituksena on korjata se epäoikeudenmukaisuus, että nykyisin vaimonsa pahoinpidellyt mies yleensä jää asumaan yhteiseen kotiin, kun taas vaimo ja lapset joutuvat hakemaan suojaa esimerkiksi turvakodista.

Rikosasioiden oikeudenkäyntiuudistuksen yhteydessä vuonna 1997 kiinnitettiin huomiota asianomistajien ja erityisesti seksuaalirikosten ja perheväkivallan uhrien asemaan. Uudistuksessa syyttäjä velvoitettiin ajamaan asianomistajan korvausvaatimuksia. Seksuaalirikosten ja perheväkivallan uhrit saivat oikeuden valtion varoilla palkattavaan oikeudenkäyntiavustajaan tai tukihenkilöön. Miehensä tekemän pahoinpitelyrikoksen uhriksi joutuneella vaimolla on siis varallisuusasemastaan riippumatta oikeus saada esitutkintaa ja oikeudenkäyntiä varten joko oikeudenkäyntiavustaja tai tukihenkilö.

Oikeusministeriössä on pohdittu mahdollisuutta laajentaa asianomistajan oikeudenkäyntiavustajan käyttöä. Tämä tarkoittaisi sitä, että myös muiden vakavien rikosten uhrit saisivat oikeuden valtion varoilla palkattavaan oikeudenkäyntiavustajaan. Samoin esillä on ollut ajatus siitä, tulisiko valtion kustantaa eräissä tilanteissa uhrille sekä oikeudenkäyntiavustaja että tukihenkilö. Nämä kysymykset ovat oikeusministeriön asettaman rikosuhritoimikunnan selvitettävinä.

Uhritoimikunta on oikeusministeriön viime helmikuussa asettama laaja-alainen toimikunta, jonka tehtävä on selvittää rikoksen uhrin aseman parantamista. Toimikunnan työn pääpaino keskittyy uhrin aseman parantamiseen toiminnallisin, tiedotuksellisin ja koulutuksellisin toimenpitein. Toimikunta selvittää, miten voitaisiin mahdollisimman kokonaisvaltaisesti ehkäistä rikoksen uhriksi joutumista ja parantaa uhrin asemaa käytännössä. Se kiinnittää työssään myös erityistä huomiota rikoksen uhriksi joutuneiden naisten, lasten ja vanhusten asemaan.

Perheväkivallan uhrien aseman parantaminen edellyttää useiden eri alojen asiantuntemusta ja yhteistyötä. Esimerkiksi lähestymiskieltolain soveltaminen saman perheen sisällä tulee vaatimaan tiivistä yhteistyötä poliisin ja käräjäoikeuden välillä. Pelkkä asunnosta poistaminen ei aina myöskään riitä tulevien väkivallantekojen torjumiseen. Jotta perheväkivaltaa voitaisiin tehokkaasti torjua, sekä perheväkivallan uhrilla että tekijällä tulisi olla käytössään riittävät tukipalvelut. Perheväkivallan uhri saattaa kaivata henkistä tukea tilanteesta selviämiseen, tekijä taas väliaikaisen asunnon ja mahdollisesti hoitoa väkivaltaisuuteensa.

Keskustelu naisiin kohdistuvasta väkivallasta ja raiskauksista on viime viikkoina jälleen kiihtynyt. Olen itsekin hämmästellyt eräitä yksittäisiä viime aikoina julkisuudessa esillä olleita tuomioita. Erityisesti seksuaalisen väkivallan osalta yhteiskunnan viestin on oltava selvä ja yksiselitteisen kielteinen.

Myös rangaistuskäytännön yhtenäisyydestä koko maassa on kannettava entistä enemmän huolta. Rikoslain mukaan rangaistuskäytännön yhtenäisyys on myös yksi rangaistuksen mittaamisessa huomioon otettava seikka. Oikeusministeriössä myös seurataan tuomioistuin- ja rangaistuskäytännön yhtenäisyyttä maan eri osissa.

Raiskauksia koskeva rikoslainuudistus astui voimaan vuoden 1999 alussa. Uudistuksella pyrittiin mm. siihen, että entistä suurempi osa raiskaukseen syyllistyneistä saataisiin myös tuomittua. Suurin osa nyt julkisuudessa olleista tuomioista on tuomittu vanhan lain mukaisesti, eikä niiden perusteella ole mahdollista arvioida uudistuksen toteutumista.

Hallituksen tarkoituksena on myös edelleen parantaa väkivaltarikosten uhrien rikosoikeudellista suojaa. Hallitusohjelmassa todetaan, että osana rikoslain kokonaisuudistusta arvioidaan erityisesti eräiden väkivaltarikosten minimirangaistustason nostamista. Vielä tämän syksyn aikana annetaan eduskunnalle esitys törkeän pahoinpitelyn vähimmäisrangaistuksen korottamisesta.