Rikoksella loukattu – rikos, häpeä, mielenterveys

Arvoisat mielenterveyspäivien osanottajat!

Mielenterveyden häiriöt ovat nousseet merkittäväksi kansanterveydelliseksi ongelmaksi 1990-luvulla.  Ne muodostavat  nyt maassamme suurimman eläköitymistä ja pitkäaikaista työkyvyttömyyttä aiheuttavan sairausryhmän. Ilmiö on nähtävissä myös kaikkialla muualla länsimaissa. Jo nyt Maailman terveysjärjestön, WHO:n, mukaan mielenterveyden häiriöt kattavat noin 12 % koko maailman sairauskuormasta. Tilanteen arvioidaan edelleen pahentuvan   vuoteen 2020 mennessä. Samassa suhteessa nousee näiden sairauksien aiheuttama taakka potilaille, heidän perheilleen ja myös koko yhteiskunnalle.

Pitkään on ollut selvillä ja tiedossa, että mielenterveys ei ole pelkästään terveysasia tai edes sosiaali- ja terveysasia. Ympäröivä maailma vaikuttaa mielenterveyteen huomattavasti enemmän kuin somaattisissa sairauksissa. Köyhyys ja syrjäytyneisyys altistavat mielenterveyden häiriöille. Yksin asuminen ja kaupungistuminen voivat vaikuttaa negatiivisesti mielenterveyteen. Työelämä on muuttunut: vaatimustaso on noussut, työtahti kiihtynyt ja työsuhteiden epävarmuus on kasvanut. Yhteisöjen arvot ovat muuttuneet kovempaan suuntaan. Arvot painottavat kilpailua, yksityisyyttä ja yksilön omaa vastuuta. Kaikilla näillä tekijöillä on varmasti ollut osuutta siihen, että henkinen pahoinvointi maassamme on lisääntynyt.

1990-luvun alussa tehty valtionosuusuudistus, erikoissairaanhoitolain muutos ja samaan aikaan sattunut taloudellinen lama aiheuttivat sen, että mielenterveyspalveluiden resurssit vähenivät. On arvioitu esimerkiksi, että sairaanhoitopiirien psykiatrisen erikoissairaanhoidon resursseja leikattiiin1990-luvulla 26 %. Sairaansijat mielenterveyspalveluissa vähenivät 1980-luvun loppupuolen 20 000 sairaansijasta nykyiseen 6 000 sairaansijaan 1990-luvun loppuun mennessä. Sairaansijojen vähennys käynnistyi aluksi suunnitellusti, mutta kävi myöhemmin laman myötä hallitsemattomaksi. Avohoitoon ei kyetty osoittamaan niitä resursseja, jotka alun perin oli tarkoitus sinne osoittaa. Resurssien vähentäminen palvelujärjestelmässä, palvelujärjestelmän rakennemuutokset ja yhteiskunnassa tapahtuneet muut muutokset aiheuttivat palvelujärjestelmään lisääntyvää kysyntää, johon ei kyetty vastaamaan. Puutteet palvelujärjestelmässä havaittiin nopeasti ja 1990-luvun loppupuolella niiden korjaamiseen ryhdyttiin. Mielenterveyspalveluiden kehittäminen  on ollut painopistealueena valtioneuvoston hyväksymissä sosiaali- ja terveydenhuollon tavoite- ja toimintaohjelmissa ja viimeisimmissä hallitusohjelmissa.

Palvelujärjestelmämme kehittämiseksi on viime vuosina jaettu kunnille ja kuntayhtymille valtionavustuksia ja niiden sosiaali- ja terveydenhuollon valtionosuuksia on korotettu. Varsinkin lasten ja nuorten mielenterveyspalveluissa on saavutettu merkittäviä parannuksia. Alueelliset erot palveluiden saatavuudessa ovat kuitenkin edelleenkin valitettavan suuria.

Suurimmat puutteet palvelujärjestelmässämme ovat erityisesti avohoidossa ja kuntoutuksessa. Yksityissektori tuottaa esimerkiksi yhä suuremman osan kuntoutettavista asumispalveluista. Kunnilla on kuitenkin vielä paljon opittavaa ostopalveluiden hankkimisessa ja toisaalta yksityissektorin nitomisessa saumattomasti julkiseen palvelujärjestelmään.

Sairaan ihmisen työllistyminen tai paluu työelämään pitkän sairausjakson jälkeen ei koskaan ole helppoa.  Tämä koskee erityisesti mielenterveyspotilaita. Monet mielenterveyden häiriöt ovat toimintakyvyn kannalta erittäin vakavia. Häiriöistä toipuminen vie pitkän aikaa ja tämän vuoksi tarvitaan erityisiä kuntoutustoimenpiteitä. Koska mielenterveyden häiriöihin sairastutaan usein jo nuorella iällä,  on niiden merkitys yksilölle ja yhteiskunnalle erityisen suuri. Onnistuneen työllistymisen ja työhön paluun kannalta on tärkeää, että meillä on portaaton hoito- ja kuntoutusjärjestelmä, ettei meillä ole ennakkoluuloja mielenterveyden häiriöitä kohtaan ja että työhön paluu voisi tapahtua yksilöllisesti, joustavasti. Esimerkkinä hyvästä kuntoutumista ja työllistymistä tukevasta järjestelmästä nostaisin esiin niin sanotut klubitalot. Klubitaloissa on mahdollisuus yhdistää terveydenhuollon kuntoutus, sosiaalinen kuntoutus, vertaistuki ja kuntouttava työtoiminta.

Työpaikkakiusaaminen tai –häirintä on todennäköisesti työn vaatimusten ja kuormituksen lisääntymisen myötä kasvanut. Asian ilmoittaminen koetaan häpeälliseksi ja saatetaan pelätä myös työpaikan menetystä. Tilanne helposti stressaa työntekijää ja johtaa mielenterveydelliseen sekä somaattisiin oireisiin. Työterveyshuollon mahdollisuudet puuttua ongelmiin ovat juridisesti varsin olemattomat ja vain räikeimmät tapaukset ovat johtaneet työsuojelutoimenpiteisiin.
 
Työelämässä pitäisi tehdä kaikki voitava mielenterveyden häiriöiden ehkäisemiseksi ja mielenterveyden ylläpitämiseksi. Käynnissä oleva Veto-ohjelma, jonka tarkoituksena on ylläpitää ja edistää työhyvinvointia sekä työn ja työelämän vetovoimaa, keskittyy myös mielenterveyden ja työn välisiin kysymyksiin. Aihealueesta on sosiaali- ja terveysministeriössä nyt käynnissä erillinen selvitys.

Hyvät kuulijat!

Siirryn alustuksen pääteemaan, suoremmin mielenterveysongelmia aiheuttamaan rikollisuuteen.

Työpaikkakiusaamisen lisäksi rikoksia joihin liittyy selkeästi rikoksen aiheuttama häpeä ja mielenterveyden häiriintymisriski ovat ainakin pedofilia, raiskaukset, perheväkivalta sekä seksuaalinen häirintä ja paritus. Rikos on aina loukkaus, joka aiheuttaa häpeää paitsi tekijälle myös uhrille sekä vaarantaa tämän mielenterveyttä.

Tekijään kohdistuvaa häpeää voidaan käyttää yleisestävänä tekijänä rikosten ehkäisyssä. Lainsäädäntömme mahdollistaa  ankaratkin  seuraamukset vakavista rikoksista. Pitkä tuomio sinänsä ei ketään paranna, vaan mitä seuraamus/rangaistus/vankeusprosessin tuloksena saadaan. Onko tuomittu oppinut/muuttunut - ehkäistäänkö tehokkaasti tulevaa rikollisuutta?  Satsaammeko riittävästi voimavaroja muutoksen aikaansaamiseen vai varastoimmeko vain aikapommeja? 

Pedofilia on paljon julkisuudessa käsitelty ongelma, joka kuitenkin on esiintyvyydeltään onneksi varsin harvinaista. Suuri osa lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä ei tule viranomaisten tietoon vaan aiheuttaa häpeää ja psyykkistä häiriintymistä sekä kustannuksia yhteiskunnalle vasta myöhemmin. Pedofiliaepäilysten tutkimus on ollut varsin kirjavaa. Se on vaarantanut sekä epäillyn oikeusturvan että mahdollisen uhrin hoidon. Seurannaisvaikutuksena pedofilian uhreilla on todettu normaaliväestöön verrattuna moninkertainen riski ajautua väkivaltarikoksiin sekä seksuaalirikoksiin että prostituutioon. 

Väkivaltarikoksista  etenkin seksuaalirikokset aiheuttavat usein uhreille pitkällisiä mielenterveydellisiä ongelmia. Tuomioistuimissa  raiskauksen asteen määrittely on tuottanut vaikeuksia. Miten mitata subjektiivista kokemusta ja sen mahdollisesti aiheuttamia psyykkisiäkin ongelmia, jotka voivat haitata hoitamattomana koko elämän ajan?  Lääketieteellisesti raiskaus voidaan pian tapahtuman jälkeen luotettavasti varmentaa, mutta ilmoituksen vastaanottajien asenteessa saattaa olla parantamisen varaa - samoin oikeuskäsittelyssä.  Miten suhtautua ja valmentautua tällaisen tapauksen uhriksi mahdollisesti joutuneen ihmisen kohtaamiseen? Tästä kuulemme varmasti tarkemmin seuraavassa puheenvuorossa.

Perheväkivalta on ehkä yleisin rikos, johon yhdistetään häpeä. Siitä puhuminen on usein vaikeaa eikä sitä riittävästi tunnisteta edes terveydenhuollossa. Aiheeseen puututaan yleensä vasta kun vammautuminen on ollut vakavaa. Väkivalta ja psyykkinen kärsimys voi aiheuttaa pitkäaikaisia seurannaisvaikutuksia paitsi uhriin myös lapsiin. Näissäkin tapauksissa osittain mallioppimisen kautta väkivaltarikoksiin syyllistymisriski on lapsilla moninkertainen normaaliväestöön verrattuna. Nämä perheet tarvitsevat monenlaisia tukitoimia.

Juridisella puolella lähestymiskielto on ollut yksi askel eteenpäin. Vuoden 2005 alusta lukien tulee voimaan niin sanottu perheen sisäinen lähestymiskielto. Uudistuksen myötä lakia voidaan soveltaa myös silloin, kun kiellolla suojattava ja kieltoon määrättävä henkilö asuvat samassa taloudessa. Saman uudistuksen yhteydessä kumottiin pahoinpitelyrikosten erityinen syyttämättäjättämissäännös. Nykyinen lainsäädäntö on mahdollistanut syytteen nostamatta jättämisen silloin, jos rikoksen uhri on sitä erikseen pyytänyt. Pykälän johdosta on syntynyt helposti tilanteita, joissa uhrin pyyntö syytteeseen nostamatta jättämisestä perustuu rikoksentekijän uhkailuun tai painostukseen eikä uhrin omaan tahtoon. Kumoamalla pahoinpitelyrikosten erityinen syyttämättäjättämispykälä voidaan tällaisten tilanteiden syntymistä vähentää. Molemmilla uudistuksilla halutaan korostaa, ettei väkivaltaa sallita perhepiirissä.

Seksuaalinen häirintä on uhrille häpeällistä, mutta rikoksentekijä ei itse sitä aina edes tunnista. Kyseessä on kuitenkin rikos, joka voi aiheuttaa uhrille stressiä ja psyykkisiä oireita, mutta  usein myös tekijällä on todettavissa psyykkistä poikkeavuutta. Sekä työpaikka- että seksuaalisessa häirinnässä on tärkeää puuttua asioihin mahdollisimman nopeasti, jotta rikoksen aiheuttama kierre saataisiin katkaistua.

Vankiloihimme on ajautunut entistä enemmän selvästi sairaita, etenkin päihde ja psykiatrisista ongelmista kärsiviä. Rikoslakia muutettiin vuonna 2003 muun muassa syyntakeisuuden osalta. Lain mukaan tekijä on syyntakeeton, jos hän ei tekohetkellä kykene mielisairauden, syvän vajaamielisyyden taikka vakavan mielenterveyden häiriön vuoksi ymmärtämään tekonsa luonnetta tai oikeudenvastaisuutta. Tuomioistuin voi jättää rikoksista syytetyn hänen mielentilansa vuoksi rangaistukseen tuomitsematta. Tuomioistuimen tulee, jollei se ole ilmeisen tarpeetonta, saattaa kysymys syytetyn hoidon tarpeesta selvitettäväksi.
Nykyinen mielenterveyslaki mahdollistaa vakavan mielenterveyden häiriön hoidon henkilön tahdosta riippumatta vain alaikäisten kohdalla. Sosiaali- ja terveysministeriö on aivan äskettäin asettanut työryhmän arvioimaan rikoksesta syytetyn ja rangaistukseen tuomitsematta jätetyn hoitoa ja tutkimusta koskevien säännösten asianmukaisuutta. Vaikka mielenterveyden häiriöistä kärsivät potilaat syyllistyvät erittäin harvoin väkivaltaisuuksiin tai rikollisiin toimiin, valitettavia yksittäistapauksia on viime vuosinakin kuitenkin sattunut ja on hyvä, että kriminaalipotilaiden hoitoa ja sen edellytyksiä ja ehtoja tarkennetaan.

Riippumaton oikeuslaitos takaa jatkossakin parhaiten kansalaisten  oikeudenmukaisen kohtelun rikosasioiden käsittelyssä.  Rikoksen uhrin tulee saada tarvitessaan riittävän ammattitaitoista tukea eikä hänen subjektiivista kokemustaan tule vähätellä. Asiantuntemusta ja aktiivisuutta tarvitaan lisää ketjun kaikissa vaiheissa rikosvahinkojen ehkäisemiseksi ja korjaamiseksi.

Mielenterveys ei ole yksinomaan sosiaali- ja terveysasia. Se on laaja-alainen osa elämää ja sen laatua. Se koskettaa kaikkia. Hyvän mielenterveyden ja hyvinvoinnin ylläpitämiseksi on inhimillisyyden vahvistuttava yhteiskunnan kaikilla tasoilla. Tämä tarkoittaa, että meidän on kyettävä turvaamaan kaikille ihmisarvoinen ja turvallinen elämä. Yksilöllisen edun tavoittelun ja kilpailun tilalle olisi saatava myötäelämistä ja vastuun tunnetta lähimmäisistämme.