Kielilakia koskevia kysymyksiä vastauksineen.

• Miksi tarvitaan kielilaki?
• Mitä kielilaki ihan lyhyesti sanoen pitää sisällään?
• Entä vähän tarkemmin – milloin minulla on oikeus saada palvelua suomeksi tai ruotsiksi?
• Tarkoittaako "kaksikielisesti" sitä, että kaikkien työntekijöiden on osattava suomea ja ruotsia?
• Miksi kielilaki koskee vain suomea ja ruotsi?a
• Miksei saamen kieltä ole kielilaissa?
• Suomessa puhutaan muitakin kieliä kuin suomea ja ruotsia. Mikä on niiden asema?
• Mitä viranomaisia kielilaki koskee?
• Koskeeko kielilaki myös Ahvenanmaata?
• Velvoittaako kielilaki myös yksityisiä?
• Mitä tarkoittaa, kun kielilaissa sanotaan, että viranomaisen tulee oma-aloitteisesti huolehtia kielellisten oikeuksien toteutumisesta käytännössä?
• Milloin viranomainen on velvollinen tiedottamaan suomeksi ja ruotsiksi?
• Missä säännellään virkamiesten kielitaitovaatimuksista?

Miksi tarvitaan kielilaki?

Kielilakia tarvitaan, koska sekä suomen- että ruotsinkielisten tulee saada elää täysipainoista elämää omalla kielellään. Laki säätelee sitä, mitä kielellisiä oikeuksia heillä on yhteyksissään viranomaisiin. Kielilaki ei koske yksityisten välistä kanssakäymistä, siis esimerkiksi kaupassa asiointia.

Mitä kielilaki ihan lyhyesti sanoen pitää sisällään?

Pähkinänkuoressa: Kaksikielisillä alueilla viranomaisen on kyettävä toimimaan suoraan suomen ja ruotsin kielellä. Sama koskee kaksikielisiä viranomaisia yksikielisellä alueella. Suomea tai ruotsia puhuvalla henkilöllä on oikeus käyttää omaa kieltään riippumatta siitä, että hän mahdollisesti osaa myös toista kieltä.

Entä vähän tarkemmin – milloin minulla on oikeus saada palvelua suomeksi tai ruotsiksi?

Oikeus palveluun suomeksi tai ruotsiksi riippuu siitä, minkäkielisellä alueella olet. Kunta on kielilain perusyksikkö. Yksikielinen kunta toimii yksikielisesti, kaksikielinen kunta kahdella kielellä. Valtion keskushallintoviranomaiset ovat aina kaksikielisiä. Sen sijaan niiden alue- ja paikallishallinnon yksiköt ovat yksikielisiä, jos niiden virka-alueeseen kuuluu vain samankielisiä kuntia.

Kielilain mukaan jokaisella on oikeus käyttää suomea tai ruotsia asioidessaan valtion viranomaisessa ja kaksikielisen kunnan viranomaisessa. Yksikielinen valtion viranomainen saa tarvittaessa käyttää palvelussa tulkkausta tai käännösapua. Oikeus käyttää suomea tai ruotsia ei ole sidottu vireillä olevaan asiaan, vaan asiakkaalla on sama oikeus myös pyytäessään esimerkiksi neuvoa tai selvitystä yleisemminkin.

Yksikielinen kunta palvelee yleensä vain kunnan kielellä. Tietyissä perusoikeuksia koskevissa asioissa asianosaisella on kunnan kielestä riippumatta aina oikeus käyttää omaa kieltään, tarvittaessa tulkkausta apuna käyttäen. Erityislainsäädännössä, esimerkiksi terveydenhuoltoa koskevassa, on myös säännöksiä kielellisistä oikeuksista.

Ollessaan asianosaisena valtion viranomaisessa tai kaksikielisen kunnan viranomaisessa käsiteltävässä asiassa tai esimerkiksi todistajana tuomioistuimessa jokainen saa aina käyttää suomea tai ruotsia huolimatta siitä, kummalla kielellä viranomainen tai tuomioistuin asian käsittelee. Tämä koskee siis yhtälailla suomenkielistä Närpiössä kuin ruotsinkielistä Rovaniemellä.

Viranomaisen tehtävänä on järjestää tulkkaus. Poikkeuksena ovat tuomioistuimissa käsiteltävät riita-asiat (esim. kauppaa, sopimuksen tulkintaa tai perintöä koskeva riita), joissa tulkkauksen järjestämisestä vastaa se osapuoli, joka tulkkauksen haluaa.

Tarkoittaako "kaksikielisesti" sitä, että kaikkien työntekijöiden on osattava suomea ja ruotsia?

Toiminta kahdella kielellä ei tarkoita sitä, että kaikkien työntekijöiden tulee hallita molempia kieliä, vaan sitä, että kielitaitoista henkilöstöä tulee olla niissä tehtävissä, joissa kielitaitoa todellisuudessa tarvitaan. Viranomaisen on suunniteltava toimintansa niin, että palvelussa on aina tarvittaessa saatavilla toisen kielen taitajia.

Yleisöä palvelevissa toimipisteissä tulee huolehtia siitä, että asiakas saa palvelua omalla kielellään - ilman, että hänen tarvitsee vaatia tai erikseen perustella sitä. Asiakkaat tulee osata ohjata toista kieltä hallitsevalle virkamiehelle. Palvelupisteissä tulee selvästi näkyä, millä kielellä palvelua annetaan. Jos palvelua annetaan eri kielellä eri luukulta, tulee tämän näkyä selvästi.

Miksi kielilaki koskee vain suomea ja ruotsia?

Perustuslain mukaan suomi ja ruotsi ovat maamme kansalliskieliä. Perustuslain kansalliskieli–käsite on rinnastettavissa monissa muissa maissa käytössä olevaan käsitteeseen "virallinen kieli". Tällainen kieli on se kieli tai ne kielet, joita säännönmukaisesti käytetään viranomaisissa. Kansalliskielillä on näin ollen viranomaisissa vahvempi asema kuin muilla kielillä. Niillä on vahvempi asema muissakin virallisissa yhteyksissä kuten esimerkiksi opetuksessa ja muussa sivistystoiminnassa. Tämä ei kuitenkaan estä sitä, että muista kielistä on säännöksiä lainsäädännössä.

Miksei saamen kieltä ole kielilaissa?

Saamelaisilla on perustuslain mukaan alkuperäiskansana oikeus ylläpitää ja kehittää omaa kieltään ja kulttuuriaan. Saamelaisilla on kotiseutualueellaan itsehallinto kieltään ja kulttuuriaan koskevissa asioissa sen mukaan kuin laissa säädetään. Tätä itsehallintoa toteuttaa saamelaiskäräjät. Saamelaisten oikeudesta käyttää omaa kieltään viranomaisissa on oma lakinsa.

Suomessa puhutaan muitakin kieliä kuin suomea ja ruotsia. Mikä on niiden asema?

Suomella ja ruotsilla on perustuslaissa erityisasema kansalliskielinä. Myös saamelaisten, romanien ja viittomakielisten kielelliset ja kulttuuriset oikeudet on mainittu perustuslaissa. Niiden turvaamisesta säädetään kuitenkin erikseen. Oikeudesta käyttää vieraita kieliä, esim. englantia, ja saada tulkin apua on säännöksiä esimerkiksi uudessa hallintolaissa sekä oikeudenkäyntiä, sosiaalihuoltoa ja sairaanhoitoa koskevissa laeissa.

Viranomaiset eivät yleensä ole velvollisia osaamaan vieraita kieliä, vaan ne voivat turvautua tulkkaukseen tai kääntämiseen. Vieraskielisten oikeudet ovat suomen- ja ruotsinkielisten oikeuksia suppeammat siinä mielessä, että se, joka ei osaa suomea tai ruotsia, ei voi edellyttää viranomaisen käyttävän hänen äidinkieltään.

Viranomainen voi kuitenkin käyttää kieltä, jota asiakas ymmärtää. Näin esimerkiksi arabiaa puhuvan henkilön kanssa viranomainen voi tarpeen vaatiessa käyttää englantia, jos kyseinen henkilö sekä viranomainen osaavat sitä riittävän hyvin.

Kielilaki velvoittaa valtioneuvoston antamaan eduskunnalle vaalikausittain kertomuksen kielellisten oikeuksien toteutumisesta. Suomen ja ruotsin lisäksi siinä käsitellään saamen ja romanin kieltä sekä viittomakieltä mutta tarpeen mukaan myös muita Suomessa käytettyjä kieliä.

Mitä viranomaisia kielilaki koskee?

Kielilakia sovelletaan valtion, kuntien ja kuntayhtymien viranomaisiin, itsenäisiin julkisoikeudellisiin laitoksiin (kuten Kansaneläkelaitokseen), eduskunnan virastoihin (kuten oikeusasiamiehen toimistoon) ja tasavallan presidentin kansliaan. Laki koskee myös valtion liikelaitoksia, valtion ja kuntien yhtiöitä sekä yksityisiä niiden hoitaessa julkisia hallintotehtäviä. Kielilaissa viranomaisella tarkoitetaan myös tuomioistuimia.

Kielilaki ei koske Ahvenanmaata, joka on yksikielisesti ruotsinkielinen. Lakia ei sovelleta myöskään yliopistoihin eikä kirkkoon, joista on omat lakinsa.

Koskeeko kielilaki myös Ahvenanmaata?

Kielilaki ei koske Ahvenanmaata. Maakunnan itsehallintolaissa on säädelty kattavasti ruotsin kielestä ja myös suomenkielisten oikeuksista. Sen mukaan Suomen kansalaisella on oikeus omassa asiassaan käyttää suomea tuomioistuimissa ja valtion viranomaisissa. Tarvittaessa käytetään tulkkia.

Velvoittaako kielilaki myös yksityisiä?

Kielilaki velvoittaa yksityisiä – yhtiöitä ja järjestöjä – vain niiden hoitaessa julkisia hallintotehtäviä eli antaessa palvelua viranomaisen toimeksiannosta. Kun tällaisia tehtäviä annetaan muiden kuin viranomaisten hoidettavaksi, on varmistettava, että toiminnassa ylläpidetään kielilain edellyttämä palvelutaso. Kielellisten oikeuksien toteuttaminen ei siis saa riippua toiminnan organisointimuodosta.

Rikoslain syrjintää koskevat säännökset, jotka kieltävät mm. kielen perusteella tapahtuvat syrjinnän, koskevat kuitenkin myös yksityisiä.

Mitä tarkoittaa, kun kielilaissa sanotaan, että viranomaisen tulee oma-aloitteisesti huolehtia kielellisten oikeuksien toteutumisesta käytännössä?

Toiminnan laadusta riippuen se voi merkitä eri asioita. Kielilaki kertoo päämäärän, ei sitä miten tulee toimia. Viranomaisen tulee miettiä, miten se omassa käytännön toiminnassaan asian toteuttaa. Esimerkiksi kenelle ohjataan ruotsinkieliset kysymykset. Jos palvelua annetaan useissa pisteissä, asiakkaat tulee selkeästi ohjata sille luukulle, jolta he saavat palvelua omalla kielellään.

Oma-aloitteisuus tai ennakointi voi tarkoittaa myös sitä, että työvuoro- ja työnjakojärjestelyt suunnitellaan niin, että molempia kieliä taitavia työntekijöitä on aina saatavissa. Tai se voi tarkoittaa, että esimerkiksi yksikielisessä tuomioistuimessa tuomarin tulee kysyä asianosaiselta tai todistajalta, haluaako hän tulkin.

Milloin viranomainen on velvollinen tiedottamaan suomeksi ja ruotsiksi?

Kielilain mukaan kaksikielisen, niin kunnan kuin valtionkin viranomaisen on erilaisessa yleisölle suunnatussa tiedottamisessaan käytettävä sekä suomen että ruotsin kieltä. Molempien kieliryhmien tiedonsaanti on aina otettava huomioon.

Tiedottamisen ei kuitenkaan välttämättä pidä olla yhtä laajaa molemmilla kielillä. Tiedottaminen toisella kielellä voi tapahtua joko suppeammin, esimerkiksi toiskielisen tiedotteen lyhyemmässä muodossa, tai toisessa muodossa, esimerkiksi toisenlaisessa esitteessä. Vähintään toisella kielellä on annettava tieto siitä, mistä asiassa on kyse, sekä yhteystiedot henkilöstä, jolta voi saada tarkempia tietoja.

Esimerkiksi tieto ja ohjeistus siitä, miten jonkin asian voi panna vireille tai miten jotakin etuutta voi hakea, on annettava molemmilla kielillä. Myös viranomaisten yhteystiedot ja muut perustiedot viranomaisten toiminnasta samoin kuin erilaiset ilmoitukset ja kuulutukset tulee olla molemmilla kielillä.

Poikkeuksellisessa tilanteessa kukin ministeriö vastaa siitä, että yksilön hengen, terveyden ja turvallisuuden sekä omaisuuden ja ympäristön kannalta oleellinen tieto kunnan tai alueen kielestä riippumatta annetaan koko maassa sekä suomeksi että ruotsiksi.

Missä säännellään virkamiesten kielitaitovaatimuksista?

Virkamiehiltä vaadittavasta kielitaidosta säädetään laissa julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta (424/2003). Se koskee valtion palveluksessa olevien lisäksi kuntien henkilöstöä sekä myös työsuhteisia.

Tämän ns. kielitaitolain mukaan henkilöstöä palkattaessa on kiinnitettävä huomiota työtehtävien edellyttämään todelliseen kielitaitoon. Kielitaitoa koskevat vaatimukset on kerrottava hakuilmoituksessa. Kielitodistusten lisäksi on työhönottotilanteessa varmistauduttava hakijan todellisesta kielitaidosta. Viranomaisen tulee myös huolehtia henkilöstönsä käytännön kielitaidon ylläpitämisestä muun muassa koulutuksella.

Valtion viroissa, joissa kelpoisuusvaatimuksena on korkeakoulututkinto, edellytetään kaksikielisessä viranomaisessa enemmistön kielen erinomaista suullista ja kirjallista taitoa sekä vähemmistön kielen tyydyttävää suullista ja kirjallista taitoa. Yksikielisessä viranomaisessa vaaditaan viranomaisen kielen erinomaista suullista ja kirjallista taitoa sekä toisen kielen tyydyttävää ymmärtämisen taitoa.

Hallinnonalakohtaisissa erityissäännöksissä on mahdollista säätää poikkeuksista näihin kielitaitovaatimuksiin, muiden kuin suomen ja ruotsin kielen taitoa koskevista vaatimuksista sekä muulle henkilöstölle asetettavista suomen ja ruotsin kielen taitoa koskevista vaatimuksista.

Kuntasektorilla kielitaitoa koskevia vaatimuksia voidaan asettaa kuntalain mukaisessa järjestyksessä, usein kunnan virkasäännössä. Julkisoikeudelliset laitokset voivat itse vahvistaa henkilöstön kielitaitovaatimukset.

Suomen ja ruotsin kielen taidon osoittamisesta valtionhallinnossa säädetään siitä annetussa valtioneuvoston asetuksessa (481/2003), joka myös tuli voimaan vuoden 2004 alusta. Asetuksessa on muun muassa säännöksiä siitä, miten kielitaito osoitetaan opintojen yhteydessä tai kielitutkinnoilla.

Valtion kielitutkinnot ovat:

1. Suomen tai ruotsin kielen suullinen taito,

2. Suomen tai ruotsin kielen kirjallinen taito, ja

3. Suomen tai ruotsin kielen ymmärtämisen taito.

Tutkinnot voidaan suorittaa yhdessä tai erikseen.

Hyväksytysti suoritetusta tutkinnosta annetaan arvosana erinomainen, hyvä tai tyydyttävä. Tasot ovat siis:

1. Erinomainen suullinen ja/tai kirjallinen ja/tai ymmärtämisen taito,

2. Hyvä suullinen ja/tai kirjallinen ja/tai ymmärtämisen taito,

3. Tyydyttävä suullinen ja/tai kirjallinen ja/tai ymmärtämisen taito.

Asetuksessa on myös säännökset yleisten kielitutkintojen rinnastamisesta valtionhallinnon kielitutkintoihin sekä korkeakoulututkintoon ja ylioppilastutkintoon sisältyvien kielikokeiden arvosanojen korvaavuuksista.

Ennen uuden asetuksen voimaantuloa annetut kielitodistukset jäävät voimaan. Asetuksen siirtymäsäännöksessä säädetään siitä, miten vanhat tutkinnot ja arvosanat vastaavat uusia tutkintoja.

Kielitaitolaki sekä asetus suomen ja ruotsin taidon osoittamisesta löytyvät Internetistä osoitteesta http://www.finlex.fi/. Lisätietoja valtion kielitutkinnoista saa opetushallituksesta.

Päivitetty 27.8.2009