Ennakkoäänestyspäivien ja -aikojen yhtenäistäminenTekstiversio

Ministerin vastaus

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Rouva puhemies, olette toimittanut valtioneuvoston asianomaisen jäsenen vastattavaksi kansanedustaja Lauri Oinosen /kesk ym. näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 916/2002 vp.:

Mihin toimiin aiotaan ryhtyä, että koko maassa on yhtenäiset ennakkoäänestyspäivät ja –ajat jo tulevissa eduskuntavaaleissa (lukuun ottamatta laitoksia ja muita vastaavia) kansalaisten yhdenvertaisuuden ja yhteiskunnallisen demokratian toteuttamiseksi?

Vastauksena kysymykseen esitän kunnioittavasti seuraavaa:

Vaalilakia (714/1998) muutettiin 1.5.2002 voimaan tulleella lailla (247/2002). Vaalilain 9 §:n mukaan kotimaan yleisistä ennakkoäänestyspaikoista kunnassa päättää kunnanhallitus. Lain 47 §:n mukaan kotimaan yleinen ennakkoäänestyspaikka on avoinna seitsemänä päivänä (11. – 5. päivä ennen vaalipäivää), jollei kunnanhallitus erityisestä syystä toisin määrää. Hallituksen esityksen perusteluissa todetaan, että erityinen syy voi olla lähinnä vain kunnan jonkin alueen tai taajaman vähäiseksi arvioitu äänestäjämäärä. Perusteluissa todettiin myös, että jokaisessa kunnassa tulisi olla vähintään yksi yleinen ennakkoäänestyspaikka, joka on avoinna kaikkina seitsemänä päivänä. Vaalilain 48 §:n mukaan kunnanhallitus määrää myös yleisen ennakkoäänestyspaikan päivittäisen aukioloajan, kuitenkin siten, että ennakkoäänestyspaikka ei saa olla avoinna arkisin ennen kello 8:aa ja kello 20:n jälkeen ja viikonloppuisin ennen kello 10:tä ja kello 16:n jälkeen.

Vaalilain muutoksella pyrittiin antamaan kunnille joustavat mahdollisuudet suunnitella ennakkoäänestys ja vaalipäivän äänestys tarkoituksenmukaiseksi kokonaisuudeksi. Kunta itse pystyy parhaiten arvioimaan sen, kuinka monta ennakkoäänestyspaikkaa kunnassa tarvitaan, missä kunnan osissa niiden tulisi sijaita ja kuinka monta ennakkoäänestyspäivää kunnan eri alueilla tarvitaan siihen nähden, paljonko alueilla on potentiaalisia ennakkoon äänestäjiä. Esimerkiksi vähäväkinen, mutta alueeltaan laaja kunta voi järjestää ennakkoäänestyksen siten, että kunnan keskustaajamassa oleva ennakkoäänestyspaikka on avoinna koko ennakkoäänestyksen ajan, mutta sen lisäksi kunta voi kuitenkin tarjota ennakkoäänestysmahdollisuuden myös syrjäkylien asukkaille järjestämällä ennakkoäänestyksen eri sivukylissä esimerkiksi 1-3 päivänä sen mukaan, kuinka paljon kylissä arvioidaan olevan ennakkoon äänestäjiä.

Oleellista on, että kunta harkitsee, mikä tarkoituksenmukainen tapa järjestää asia. Kunnan on yhtäältä perustuslain 14 §:n 3 momentin velvoittamana huolehdittava siitä, että äänestäjien äänestysmahdollisuudet kunnassa ovat riittävät. Toisaalta kunnan on otettava huomioon se, mikä on taloudellisesti ja työekonomisesti mielekästä. Esimerkiksi sivukylässä, jossa on muutama sata asukasta, joista puolet äänestää vaalipäivänä, ei liene mielekästä järjestää ennakkoäänestystä seitsemänä päivänä, vaan riittänee, että se järjestetään esimerkiksi 1-3 päivänä.

Tämän tyyppistä toimintaa harjoitettiin jo vuoden 2000 kunnallisvaaleissa, silloisen vaalilain mukaan sopimuspohjalta: esimerkiksi Suomussalmen kunnan keskuksessa oli postikonttori avoinna ennakkoäänestystä varten seitsemän päivää ja sen lisäksi kunta järjesti viidessä sivukylässä yhden päivän ennakkoäänestyksen kussakin. Kokemukset järjestelystä olivat hyvät.

Edellä sanottu johtaa luonnollisesti siihen, että ennakkoäänestysajat ovat jonkin verran epäyhtenäisiä kunnan sisällä. On kuitenkin huomattava, että jokaisessa kunnassa on vähintään yksi ennakkoäänestyspaikka avoinna kaikkina seitsemänä ennakkoäänestyspäivänä, joten kuntien välillä vastaavaa epäyhtenäisyyttä ei ole.

Vaalilain 49 §:ssä säädetään ennakkoäänestyksestä tiedottamisesta. Kunnan tehtävänä on huolehtia tiedottamisesta kunnan alueella kuulutuksin, ilmoituksin paikallismediassa tai muulla vastaavalla tavalla. Useat kunnat tullevat lisäksi tiedottamaan ennakkoäänestyspaikoista kotisivuillaan internetissä. Oikeusministeriön tehtävänä on huolehtia asian valtakunnallisesta tiedottamisesta. Käytännössä tämä tullaan hoitamaan siten, että äänestäjille postitse lähetettävissä ilmoituskorteissa mainitaan ministeriön maksuton palvelunumero, josta äänestäjä voi kysellä ennakkoäänestyspaikkojen yhteystietoja ja aukioloaikoja. Ennakkoäänestyspaikat osoitteineen ja aukioloaikoineen julkaistaan myös ministeriön vaalisivuilla www.vaalit.fi. Lisäksi on oletettavaa, että sanomalehdet tulevat julkaisemaan tietoja levikkialueidensa ennakkoäänestyspaikoista.

Helsingissä 19 päivänä marraskuuta 2002

Oikeusministeri Johannes Koskinen