Tietosuojalautakunnan päätöksiä Tekstiversio

Tietosuojalautakunnan päätöksistä suuri osa löytyy oikeusministeriön maksuttomasta säädöstietopankki Finlexistä osoitteesta www.finlex.fi osiosta viranomaiset.

Tällä sivulla julkaistaan tietosuojalautakunnan julkiset päätökset kuluvan vuoden osalta kokonaisuudessaan sekä edellisen vuoden päätöksistä lyhyet selostukset.

Tietosuojalautakunnan päätös 2/2009 (pdf-tiedosto, 7 sivua, 29 kt)
Tietosuojalautakunnan päätös 1/2009 (pdf-tiedosto, 6 sivua, 26 kt)

 

Päätös 6/2008

Helsingin kaupungin rakennusviraston HKR-Tekniikan projektiyksikkö ei tarvinnut tietosuojalautakunnan lupaa vahingonteosta epäiltyjen ja tuomittujen rikollisia tekoja koskevien arkaluonteisten henkilötietojen käsittelyyn, koska kyseisten tietojen käsittely oli tarpeen oikeusvaateiden laatimiseksi, esittämiseksi, puolustamiseksi tai ratkaisemiseksi.

Päätös 5/2008

Perintätoimintaa harjoittavalle yritykselle myönnettiin määräaikainen lupa käsitellä ammattimaisessa perintätoiminnassaan perintätoimien kohdentamisessa oikeaan henkilöön THS-tunnistusohjelman avulla saatavia sellaisten henkilöiden tietoja, joiden osalta yhtiöllä ei ole perintätoimeksiantoa. Mainittu tunnistusohjelma mahdollistaa väestötietojärjestelmään merkittyjen henkilötietojen vapaan selailumahdollisuuden suorakäyttöyhteyden avulla, ja annettujen hakuehtojen perusteella voidaan saada vastauksena samalla usean henkilön tietoja.

Päätös 4/2008

Luottopäätössuosituksia koskevassa toiminnassa käytettäviin tietoihin sovellettiin luottotietolain säännöksiä luottotietorekisterin tietosisällöstä. Tietosuojalautakunta katsoi, että luottotietolaissa on säädetty tyhjentävästi siitä, mitä luottotietoja luottotietorekisteriin voidaan luonnollisesta henkilöstä tallettaa. Tämän vuoksi tietosuojalautakunnalla ei ollut toimivaltaa myöntää lupaa perintätoiminnassa kerättyjen tietojen käsittelemiseen henkilöluottotietoina.

Päätöksestä on valitettu Helsingin hallinto-oikeuteen.

Päätös 2/2008

Henkilötietolakia ei sovellettu Suomessa toisen maailmansodan aikana teloitettuja henkilöitä ja omien joukkojen toimesta ammutuiksi tulleita suomalaisia koskevien tietojen keräämiseen ja tallettamiseen. Tietosuojalautakunta katsoi, että henkilötiedon määritelmä sinänsä kattaa myös kuollutta henkilöä koskevat tiedot, mutta yksityisyyden suoja ei enää ulottunut tietoihin, joita kerättiin ja talletettiin henkilöistä, joiden kuolemasta oli kulunut 63-69 vuotta.

Päätös 1/2008

Tietosuojalautakunta määräsi tekstiviestin välityksellä pikaluottoja myöntävän yrityksen välittömästi muuttamaan luotonhakijoiden tunnistamiseen liittyvän toimintatapansa sellaiseksi, että voidaan varmistaa, että väärää henkilöä ei rekisteröidä luotonhakijaksi.

Ks. Helsingin hallinto-oikeuden päätös 3.4.2009, 09/0330/2.

Päivitetty 27.5.2009