Teollis- ja tekijänoikeusasiat ollaan keskittämässä markkinaoikeuteenTekstiversio
Oikeusministeriö on asettanut uuden työryhmän, jonka tehtävänä on valmistella ehdotus teollis- ja tekijänoikeuksia koskevien riita-asioiden tuomioistuinkäsittelyn keskittämisestä markkinaoikeuteen. Teollisoikeuksia ovat muun muassa patentit, mallioikeudet, tavaramerkit ja toiminimet.

Valmistelun pohjana on vuonna 2007 valmistunut työryhmämietintö IPR-asioiden tuomioistuinkäsittelyn keskittämisestä ja siitä annetut lausunnot. Nyt asetetun työryhmän lähtökohtana on, että kaikki aineettomia oikeuksia koskevat asiat keskitetään markkinaoikeuteen, jolloin patentti- ja rekisterihallituksen valituslautakunta voidaan lakkauttaa. Työryhmän tulee myös pohtia, miten jatkomuutoksenhaku markkinaoikeuden päätöksiin on järjestettävä.

Työryhmän tulee saada mietintönsä valmiiksi 28.2.2010 mennessä.

Lisätietoja:
työryhmän puheenjohtaja, lainsäädäntöneuvos Tatu Leppänen, puh. 09 1606 7678
sähköposti: etunimi.sukunimi@om.fi

Hankesivu