| Eri hallintotuomioistuintasojen tehtäviä selvitetään | Tekstiversio |
Tavoitteena on, että tehtävien jako eri tuomioistuintasojen välillä ja alueellisten hallinto-oikeuksien kesken vastaisi nykyistä paremmin oikeusturvan tarvetta eri asiaryhmissä.
Työryhmän tulee ottaa työssään huomioon viime vuosina hallinnon oikeussuojajärjestelmässä toteutetut uudistukset ja vireillä olevat hallintotuomioistuinten tehtäviin vaikuttavat kehittämishankkeet. Sen tulee myös tarkastella Suomen EU-jäsenyyden mahdollisia vaikutuksia hallinto-oikeuksien ja korkeimman hallinto-oikeuden tehtäviin sekä tuomioistuinlaitoksen yleistä kehitystä.