Poliittisen rahoituksen avoimuus nousi kevään ns. vaalirahoituskohun seurauksena ennen näkemättömän huomion kohteeksi. Olen nostanut näitä aiheita esille jo huomattavasti ennen kevään kohua ja ennen ministeriaikaani. Kevään keskustelun ansiosta on syntynyt poliittinen ilmapiiri, jossa kaikki tiedostavat tarpeen lisätä poliittisen toiminnan rahoituksen avoimuutta.

Aihe on tärkeä, koska kansalaisten täytyy pystyä arvioimaan sitä, millaiset kytkökset vaaleissa valituilla luottamushenkilöillä, kuten kansanedustajilla ja kunnanvaltuutetuilla, on omiin tukijoihinsa. Kevään keskustelu on muuttanut poliittista kulttuuriamme perustavaa laatua olevalla tavalla. Samalla se on kuitenkin tuonut esiin myös eräitä nykyiseen lakiin liittyviä ongelmakohtia, joihin pyrin ministerinä vaikuttamaan.

Edustuksellisessa demokratiassa yleisillä vaaleilla valitut edustajat huolehtivat yhteiskunnallisesta päätöksenteosta kansalaisten puolesta. Valituksi tullakseen edustajan on saatava itsensä ja pyrkimyksensä tunnetuksi. Suomen vaalijärjestelmä on puoluevaalin ja henkilövaalin yhdistelmä, koska äänestäjä äänestää samanaikaisesti poliittista ryhmittymää ja ehdokasta. Eri puolueiden ehdokkaat kilpailevat siis myös keskenään eivätkä ainoastaan toisia puolueita vastaan. Tämä on johtanut vaalien muuttumiseen yhä enemmän henkilövaalien suuntaan ja on edellyttänyt vaali vaaleilta suurempia budjetteja ja näkyvyyttä.

Vaalikampanjointi on toki hyvin monimuotoista ja etenkin kunnallisvaaleissa on mahdollista tulla valituksi hyvinkin pienellä budjetilla. Toisaalta esimerkiksi europarlamenttivaaleissa vaalipiirinä on koko maa ja kampanjakustannukset nousevat helposti merkittäviksi.

Vaalikampanjasta, erityisesti ilmoittelusta eri medioissa, aiheutuu merkittäviä kustannuksia. Viime vuosina tv- ja radiomainonta on ollut kasvussa, samoin internetin hyödyntäminen ja ulkomainonta. Vaikka ehdokkaan asettanut puolue tai jokin sen alajärjestöistä usein tukeekin kampanjointia, ehdokas itse tai hänen tukiryhmänsä vastaa yleensä suurimmasta osasta kampanjan kuluista. Ehdokkaan valituksi tulemisen varmistavat rahasummat alkavat eduskunta- ja europarlamenttivaaleissa olla niin suuria, että yksityishenkilöiden on useimmiten mahdotonta itse kustantaa vaalikampanjaansa. Tämä ei onneksi ole vielä tilanne kunnallisvaalien osalta, mutta myös niissä vaalibudjetit ovat kasvaneet. Tämä tuo mukaan rahoittajatahot, joista osa voi aiheuttaa luottamushenkilöille sidonnaisuuksia, joiden olemassaolosta äänestäjien on hyvä olla tietoisia.

Pohjoismaiseen kansanvaltaan perinteisesti liittyvä julkisuusperiaate on edellyttänyt, että kansalaiset voivat seurata asioiden käsittelyä ja päätöksentekoa eduskunnassa ja kuntien valtuustoissa. Kun luottamustoimiin vaaleilla valittujen henkilöiden toiminta on julkista, on luonnollista, että myös ehdokkaiden kampanjointi näihin luottamustoimiin pääsemiseksi tulee olla kansalaisten arvioitavissa.

Avoimuuteen ja julkisuuteen liittyvät kysymykset ovat korostuneet myös EU:n piirissä. Suomi ja muut pohjoismaat ovat pyrkineet lisäämään avoimuutta EU:ssa ja toimimaan sen puolesta, että unionin päätöksentekoa ja hallintoa kehitetään avoimuuden periaatteen mukaisesti.

Poliittisen rahoituksen avoimuus on nähtävä osana tätä pyrkimystä, kuten se myös useissa vanhoissa jäsenmaissa tulkitaan.

Suomessa vaaleja käytiin lähes 100 vuotta siten, että vaaliehdokkailla ei ollut velvollisuutta ilmoittaa vaalirahoituksestaan. Vasta vuonna 2000 säädettiin laki ehdokkaan vaalirahoituksen ilmoittamisesta. Ilmoitusvelvollisuus on siten järjestelmässämme uusi. Lakia on sovellettu kunnallisvaaleihin kahdesti (2000 ja 2004), eduskuntavaaleihin kahdesti (2003 ja 2007) sekä europarlamenttivaaleihin (2004) ja presidentinvaaliin (2006) kerran. Näistä vaaleista saadut kokemukset ovat sääntelyn kehittämisen pohjana.

Laki ehdokkaan vaalirahoituksen ilmoittamisesta (414/2000) eli vaalirahoituslaki säädettiin siis vuonna 2000. Laki koskee kaikkia yleisiä vaaleja eli eduskuntavaaleja, presidentinvaalia, kunnallisvaaleja ja europarlamenttivaaleja. Lain tarkoituksena on lisätä vaalirahoituksen avoimuutta ehdokkaiden mahdollisten sidonnaisuuksien selvittämiseksi. Vaaleissa valituksi tulleet ja heidän varahenkilönsä sekä presidentinvaalissa kaikki ehdokkaat ovat velvollisia tekemään vaalirahoituksestaan julkisen ilmoituksen. Ehdokkaan on ilmoitettava vaalikampanjansa kokonaiskulut sekä vaalikampanjansa rahoitus eriteltynä toisaalta ehdokkaan omiin varoihin sekä toisaalta ehdokkaan, hänen tukiryhmänsä ja muun hänen tukemisekseen perustetun yhteisön saamaan ulkopuoliseen tukeen. Ulkopuolinen tuki on edelleen ryhmiteltävä yksityishenkilöiltä, yrityksiltä, puoluejärjestöiltä ja muilta vastaavilta päätahoilta saatuun tukeen.

Lisäksi ehdokkaan on ilmoitettava erikseen kunkin yksittäisen tuen arvo ja sen antajan nimi, jos tämä arvo ylittää laissa säädetyn rajan, joka vaihtelee sen mukaan mistä vaaleista on kyse.

Tueksi laissa luetaan rahana, tavarana, palveluna tai muulla vastaavalla tavalla korvauksetta saatu suoritus ottamatta kuitenkaan huomioon tavanomaista talkootyötä ja tavanomaisia ilmaispalveluja. Yksityishenkilön nimeä ei saa ilmoittaa ilman hänen nimenomaista suostumustaan, jos hänen antamansa tuen arvo jää alle mainitun rajan.

Lakia oli tarkoitus tarkistaa sen soveltamisesta saatujen kokemusten perusteella.Kevään kohun seurauksena nykyisen lain uudistamistarve tuli voimakkaasti esille. Oikeusministeriö valmisteli johdollani varsin nopealla aikataululla lain 3 §:n muutoksen, joka on voimassa syksyn 2008 kunnallisvaaleissa. Tasavallan presidentti on vahvistanut lain eilen ja se tulee voimaan nyt tiistaina 23.9. Kunnallisvaaleissa valtuutetuiksi ja varavaltuutetuiksi valitut ovat velvollisia ilmoittamaan kampanjansa kokonaiskulujen lisäksi vaalikampanjansa kulut eriteltyinä vaalimainontaan sanoma- ja aikakauslehdissä, radiossa, televisiossa ja muissa viestintävälineissä, ulkomainontaan, muuhun vaalimainontaan, mainonnan suunnitteluun ja vaalitilaisuuksiin käytettyihin kuluihin sekä muihin kuluihin. Lisäksi kunnallisvaalien osalta erikseen ilmoitettavan tuen raja laskettiin 1000 euroon. Lain soveltamisessa oli tullut ilmeiseksi, että kunnallisvaaleissa jo 1000 euron tuki voi olla sillä tavalla merkittävä, että se voi aiheuttaa sidonnaisuuksia.

Olen eilen vahvistanut lakimuutosten johdosta syksyn kunnallisvaaleja varten uuden, aiempaa perusteellisemman ilmoituslomakkeen, jota voidaan käyttää ehdokkaan vaalirahoituksen ilmoittamiseen. Lisäksi oikeusministeriö on eilen antanut ohjeita vaalirahoitusilmoituksen tekemisestä näiden lakimuutosten jälkeen ja uutta lomaketta käyttäen. Ohjeissa on täsmennetty esimerkiksi yhtä kevään keskustelussa esille noussutta asiaa eli tukiryhmän roolia. Nyt viimeistään asian pitäisi olla varsin selvä uutta lomaketta ja ohjeita seuraamalla.

Tässä vaiheessa on tärkeä muistaa, että tämä kunnallisvaalien pikauudistus on kuitenkin vasta järjestelmän paikkaamista. Kuten olen kevään keskustelun yhteydessä ja nyt lakiuudistusta eduskunnassa käsiteltäessä useasti tuonut ilmi, järjestelmä vaatii perusteellisempaa uudistamista. Mielestäni nykyinen laki ei toimi, mistä myös kevään kohu oli osoituksena. Olen asettanut toukokuussa 2008 oikeusministeriössä lain uudistamista varten toimikunnan, jonka tehtävänä on arvioida puolueiden ja vaaliehdokkaiden saaman rahoituksen ja sen valvonnan nykytilaa ja laatia tarvittavat ehdotukset rahoituksen läpinäkyvyyden parantamiseksi. Toimikunnan tulee myös miettiä, miten Euroopan Neuvoston korruption vastaisen elimen GRECO:n (Group of States Against Corruption) Suomelle joulukuussa 2007 antamat suositukset voidaan panna täytäntöön kansallisessa laissa.

Toimikunta on antanut Suomelle useita puolue- ja vaalirahoitukseen liittyviä suosituksia.

Oikeustieteen lisensiaatti ja vaaliasiantuntija Lauri Tarastin johtama vaali- ja puoluerahoitustoimikunta aloitti työnsä kesäkuussa 2008. Kaikki eduskuntapuolueet ovat edustettuina toimikunnassa tutkijajäsenten ja oikeusministeriön asiantuntijoiden lisäksi. Toimikunnan työ jakaantuu kahteen osaan: vuoden 2008 loppuun mennessä on tarkoitus saada valmiiksi esitykset ehdokkaan vaalirahoituksen ilmoittamisesta ja syyskuun 2009 loppuun mennessä toimikunnan muiden tehtävien osalta, siis lähinnä koskien puoluerahoitusta. Siten ehdokkaan vaalirahoituksen ilmoittamista koskevat uudistukset on mahdollista saada voimaan jo kesän 2009 europarlamenttivaaleihin.

Mielestäni suurin puute nykyisessä laissa liittyy siihen, ettei siinä ole minkäänlaisia sanktioita. Tämä sitten puolestaan johti, mielestäni perusteettomasti, eräiden ehdokkaiden osalta siihen harhakäsitykseen ettei sellaista lakia tarvitse noudattaa, jonka rikkomista ei ole sanktioitu. Oikeusministeriölle on säädetty nykyisessä laissa vain kaksi tehtävää: ilmoitusten vastaanottaminen ja niiden pitäminen sellaisenaan esillä. Kunnallisvaalien osalta vaalirahoitusilmoitukset ovat sellaisenaan julkisia kuntien keskusvaalilautakunnissa.

Nykyiseen lakiin ei katsottu tarpeelliseksi säätää rikosoikeudellista vastuuta tai muitakaan sanktioita ilmoitusvelvollisuuden laiminlyömisestä tai puutteellisen ilmoituksen tekemisestä.

Laki lähtee poliittisen vastuun ajatuksesta eli siitä, että asian saama julkisuus riittää turvaamaan ehdokkaiden oikeasisältöiset ilmoitukset. Ajatus oli, että äänestäjät äänestävät helposti jaloillaan, mikäli heidän ehdokkaansa rikkoo tietoisesti lakia. Samalla katsottiin, että poliittinen toiminta on sen luonteista, ettei vaalikampanjointia ole tarkoituksenmukaista siirtää oikeussaleissa käytäväksi. Erilaiset sanktiot voivat johtaa ilmiantojärjestelmään ja perusteettomien rikosilmoitusten tekemiseen, jolloin poliittinen vahinko on usein jo tapahtunut.

Toisaalta tämä nykytilanne on ollut turhauttava. Kun ministeriössä on otettu vastaan esimerkiksi kansanedustajien tekemiä ilmoituksia, on niistä löytynyt, kieltämättä hyvin tehtyjen lisäksi, myös aivan liian paljon sellaisia, joiden perusteella ei ole voitu juurikaan muodostaa käsitystä siitä, mistä ehdokas on todellisuudessa tukensa saanut. Useat edustajat ovat ehkä ympäripyöreän ja summittaisen ilmoituksen tehdessään ajatelleet, että kyllä se asia unohtuu ennen seuraavia vaaleja. Tämä on puolestaan ruokkinut sellaisen kulttuurin muodostumista, ettei näitä ilmoituksia ole pidetty tärkeinä.

Viranomaisen toimivallan tulee perustuslain mukaan aina perustua lakiin. Siten ministeriön kädet ovat tavallaan olleet sidotut tässä asiassa.

Virkamiehet eivät voi ilman nimenomaista toimivaltaa puuttua yksittäisten ehdokkaiden ilmoituksiin. En mene nyt tässä yhteydessä tähän asiaan tarkemmin, koska sitä oikeuskansleri parhaillaan tahollaan kantelun johdosta tutkii, eli mitä ministeriö olisi nykyisen lain perusteella saanut tehdä ja mitä ei. Kaikki tämä kuitenkin alleviivaa sitä minun jo pitkään esille tuomaani asiaa, että jonkinlaiset sanktiot ja valvonta on toimivan järjestelmän edellytys ja, että siitä tulee säätää lain tasolla. Tämä on ehdottomasti tulevaisuutta ajatellen yksi tärkeimmistä asioista, joita lakia uudistettaessa tulee pitää mielessä.

Tarastin toimikunta ottaa mm. näihin kysymyksiin kantaa työssään. Se selvittää, miten rahoituksen valvonta on järjestetty muissa maissa ja laatii ehdotuksen valvonnan järjestämisestä Suomessa. Toimikunta miettii esim. sitä, miten valvonnan riippumattomuus voidaan turvata ja sitä, millaisia toimenpiteitä ja tilityksiä ehdokkailta tulisi vaatia. Toimikunta myös arvioi, millaisia sanktioita olisi tarkoituksenmukaista asettaa rahoitusta koskevien säännösten rikkomisesta.

Nyt kuitenkin siirrymme lainrikkojista mukavampiin aiheisiin. Syksyn kunnallisvaaleihin ja täällä Kainuussa maakuntavaaleihin on viisi viikkoa aikaa ja kampanjointi on käynnissä tai käynnistymässä kun ehdokaslistat on jätetty ja vahvistetaan ensi viikolla.

Kunnallisissa luottamustoimissa toimivat henkilöt tekevät tärkeää työtä päättäessään kansalaisten elämää lähellä olevista asioista. On kuntalaisten etu, että vaaleihin saadaan jatkossakin hyviä ehdokkaita ja kampanjointi on mahdollista.

Kaiken kohun keskellä tulee muistaa, että vaalirahoituksessa sinällään ei pitäisi olla mitään pahaa tai salattavaa. On jo poliittisen toiminnan luonteen vuoksi luonnollista, että poliitikoilla, myös paikallistasolla, on yhteiskunnallisia sidoksia. Nämä ovat juuri niitä tahoja, joiden asiaa he politiikassa ajavat mikä lienee edustuksellisen demokratian perusta.

Tärkeintä on, että äänestäjät saavat todenmukaista tietoa ehdokkaiden mahdollisista sidoksista. Tämä myös mahdollistaa sen valvomisen, että valtuutetut todella jääväävät itsensä sellaisten asioiden ratkaisemisesta, joihin heillä on henkilökohtainen intressi.

Kunnanvaltuustoilla on paljon valtaa asioissa, joihin liittyy taloudellisia intressejä. Nyt voimassa olevan vaalirahoituslain tarkoituksena on nimenomaisesti lisätä vaalirahoituksen avoimuutta ehdokkaiden mahdollisten sidonnaisuuksien selvittämiseksi. Lain tarkoituksena ei ole vaikeuttaa poliittisen rahoituksen hankkimista ja siten poliittista toimintaa, vaan paljastaa sellaisia epäasiallisia kytkentöjä, joilla voi olla vaikutusta yksittäisten luottamushenkilöiden toimintaan tehtävissään. Tällainen avoimuus tuo poliittiselle järjestelmälle uskottavuutta ja toivottavasti samalla myös lisää äänestysaktiivisuutta.

Hyvät naiset ja herrat

Vaalirahoituksen avoimuus pysyy toivottavasti puheenaiheena vielä pitkään. Suomi on kansainvälisissä vertailuissa menestynyt vuodesta toiseen erinomaisesti yhtenä maailman vähiten korruptoituneista maista. Olemme kansainvälisissä yhteyksissä puhuneet paljon avoimuuden ja hyvän hallinnon puolesta niin EU:n piirissä kuin laajemminkin. Olen vakuuttunut siitä, että meillä Suomessa on vahva yhteinen intressi huolehtia siitä, että myös poliittisen rahoituksen valvontamme kestää kansainvälisen tarkastelun.

Toivotan kaikille oikein mielenkiintoista ja avointa kunnallisvaaleihin valmistautumista. Toivon, että pääsemme kaiken kohun jälkeen myös puhumaan poliittisista linjauksista ja niistä asioista, joita kunnallispoliitikot haluavat valintansa jälkeen ajaa.

Kiitän mahdollisuudesta puhua tässä seminaarissa ja toivon tällä syntyvän vilkasta keskustelua aiheesta.