Työryhmä selvittämään seksuaalirikollisten lääkehoidon järjestämistäTekstiversio
Oikeusministeriö on asettanut työryhmän selvittämään mahdollisuuksia järjestää seksuaalirikoksista tuomituille velvoittavaa lääke- tai muuta hoitoa. Lääkehoito voitaisiin määrätä ehdoksi esimerkiksi ehdonalaiseen vapauteen pääsylle.
Seksuaaliviettiä lamaannuttavalla lääkityksellä pyritään estämään tuomittuja syyllistymästä uudelleen samaan rikokseen. Viime vuosina on kehitetty aiempaa tehokkaampia lääkkeitä vähemmillä sivuvaikutuksilla.

Työryhmän tehtävänä on selvittää mahdollisuudet liittää lääkehoito vankilan ulkopuolella suoritettaviin rangaistuksiin, eli ehdolliseen rangaistukseen, ehdonalaiseen vapauteen, valvottuun koevapauteen, muihin yhdyskuntaseuraamuksiin sekä valmisteilla olevaan valvontarangaistukseen.

Työryhmän on työssään kartoitettava seksuaalirikollisten hoidosta saatuja kansainvälisiä kokemuksia, arvioitava hoidon kustannuksia ja pohdittava lääkehoidon lääketieteellisiä, rikosoikeudellisia ja eettisiä näkökohtia sekä suhdetta ihmis- ja perusoikeuksiin.

Selvityksen on valmistuttava 30.11.2008 mennessä.

Samaan aikaan oikeusministeriön työryhmän rinnalla Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos ryhtyy tutkimaan lasten hyväksikäytöstä langetettujen tuomioiden ankaruutta ja perusteita.

Lisätiedot:
osastopäällikkö Jarmo Littunen (OM), puh. (09) 1606 7783
lainsäädäntöneuvos Ulla Mohell (OM), (09) 1606 7892
sähköposti: etunimi.sukunimi@om.fi

Seksuaalirikostyöryhmä (pdf), 2 sivua)