| Oikeuspolitiikassa korostetaan käytännön oikeusturvaa | Tekstiversio |
Oikeusministeriön tavoitteena on avoin, aktiivinen ja turvallinen yhteiskunta, jossa ihmiset voivat luottaa oikeuksiensa toteutumiseen.
Tärkeitä kehittämiskohteita oikeuspolitiikassa ovat oikeusturvan saatavuus, rikosten torjunta ja uusintarikollisuuden vähentäminen sekä rikoksen uhrin aseman parantaminen. Kansalaisten keskeisiä oikeussuhteita sääntelevän lainsäädännön ajantasaisuudesta on jatkossakin kannettava huolta. Myös velkaantumisongelmista kärsivien asema näkyy strategian painopistevalinnoissa.
Laajemmin yhteiskunnassa oikeusministeriölle kuuluu vastuu lainsäädännön ja säädöspolitiikan koordinoinnista. Ministeriö kantaa huolta myös demokratian toimivuudesta ja kansalaisten osallistumismahdollisuuksien turvaamisesta. Lisäksi ministeriö osallistuu aktiivisesti Euroopan oikeudelliseen kehittämiseen.
Siirretään lainkäytön painopistettä käräjäoikeuksiin ja hallinto-oikeuksiin. Vauhditetaan pienten käräjäoikeuksien yhdistämistä ja tarkistetaan hovioikeuksien piirirajoja. Isommissa yksiköissä tuomarit voivat nykyistä paremmin erikoistua tietyille oikeudenaloille. Samalla voidaan nykyistä joustavammin kohdentaa tuomarinvirkoja sinne, missä asioita on eniten.
Jotta tuomioistuimet pystyvät keskittymään nykyistä tiiviimmin tärkeimpään tehtäväänsä, tuomitsemistoimintaan, selvitetään mahdollisuuksia siirtää tuomioistuimista jollekin muulle viranomaiselle asioita, jotka eivät vaadi tuomarin työpanosta.
Vaikka tuomioistuinten kiinteä toimipaikkaverkosto harvenee, oikeusturvan alueellinen saatavuus turvataan mm. kehittämällä sähköistä asiointia ja lisäämällä yhteistyötä muiden hallinnonalojen kanssa.
Lisätään oikeudenkäyntimenettelyjen joustavuutta ja nopeutetaan käsittelyaikoja. Asian laadun mukaan määräytyvä käsittelyjärjestys säästää myös oikeudenkäyntikustannuksia. Kehitetään vaihtoehtoisia riidanratkaisumenetelmiä.
Oikeuksien toteutumista hallinnossa parannetaan kehittämällä erityisesti terveydenhuollon ja sosiaalitoimen muutoksenhakua sekä hallinnon omia oikaisumenettelyjä.
Hallinnonalan rajat ylittävä muutoshanke on ehdotus kuluttajavalituslautakunnan siirtämisestä oikeusministeriön hallinnonalalle.
Oikeusministeriö aikoo tehostaa rikoksentorjuntaa ja laaja-alaista kriminaalipolitiikkaa.
Tavoitteena on, että kymmenessä vuodessa rikoksentorjunta on vakiintunut paikallisena yhteistyönä koko maassa ja erityisesti väkivalta-, huumausaine- ja uusintarikollisuus on vähentynyt. Myös rikoksen uhrin aseman uskotaan parantuneen ja oikeudenloukkausten ja rikollisuuden pelon vähentyneen.
Parannetaan viranomaisten yhteistyötä rikosvastuun tehokkaaksi toteuttamiseksi. Tässä korostuu erityisesti syyttäjän rooli. Syyttäjä vastaa rikosjuttujen viemisestä tuomioistuimeen samoin kuin eri rangaistusvaihtoehtojen johdonmukaisesta käytöstä syyteharkinnassa. Syyttäjä on myös pitkälle vastuussa siitä, että rikoksen uhreille lainsäädännössä taatut oikeudet toteutuvat myös käytännössä.
Syyttäjien ja poliisien yhteistyötä lisätään. Tähän liittyy linjaus, jonka mukaan tulisi selvittää muiden Pohjoismaiden kokemusten perusteella tarvetta siirtää poliisi oikeusministeriön hallinnonalalle.
Kehitetään ehdottoman vankeusrangaistuksen rinnalle edelleen vankilan ulkopuolella suoritettavia paremmin vaikuttavia ja halvempia seuraamuksia. Rajoitetaan muuntorangaistuksen käyttöä silloin, kun sakkojen maksamatta jättäminen todella johtuu tuomitun maksukyvyttömyydestä.
Edistetään tuomitun mahdollisuuksia rikoksettomaan elämään niin rangaistuksen täytäntöönpanon aikana kuin sen jälkeenkin. Otetaan uusintarikollisuuden vähentäminen rangaistusten täytäntöönpanon keskeiseksi tavoitteeksi.
Luodaan johdonmukainen ja kokonaisvaltainen maksuhäiriöpolitiikka perinnän tehostamiseksi ja velallisen suojan parantamiseksi ja erityisesti ylivelkaantuneiden taloudellisen toimintakyvyn palauttamiseksi.
Tavoitteena on ehkäistä maksuhäiriöitä tavalla, joka turvaa terveen luotonannon ja estää velkaongelmien kärjistymisen. Selkiytetään kriteereitä ennakoitavalle ja oikeudenmukaiselle riskinjaolle ylivelkatilanteissa.
Kehitetään yhdessä kuluttajaviranomaisten ja perimistoimistojen kanssa hyvää perintätapaa ja edistetään menettelyjä, jotka pitävät perintäkustannukset kohtuullisina.
Kannustetaan vapaaehtoisten maksujärjestelyjen käyttöön ulosoton vaihtoehtona ja luodaan joustavia tapoja siirtyä ulosotosta vapaaehtoisiin maksujärjestelyihin ja palata tarpeen vaatiessa ulosoton piiriin. Kehitetään yhteistyössä eri tahojen kanssa uusia, keveitä menettelymalleja ongelmatilanteiden ratkaisemiseksi ja velallisten taloudellisen toimintakyvyn säilyttämiseksi.
Kehitetään ulosoton organisaatiota, jotta se mahdollistaa tuloksellisen, nopean ja edullisen sekä velallisen omatoimista suoritusta tukevan ulosoton.
Kansalaisten keskeisiä oikeussuhteita sääntelevän lainsäädännön ajantasaisuudesta on jatkossakin pidettävä huolta.
Arvioidaan perhe- ja perintölainsäädännön ajanmukaisuutta tilanteessa, jossa perhe- ja läheissuhteet muuttuvat yhä monimuotoisemmiksi. Erityisesti varmistetaan, että lapsen asema on lainsäädännössä turvattu.
Suojataan kuluttajaa tietoyhteiskuntakehityksen myötä muuttuvilla markkinoilla. Uudistetaan osakeyhtiölakia niin, että se tukee kilpailu- ja riskinottokykyä sekä monimuotoisuutta. Selvitetään, miten nykyaikaista teknologiaa voidaan käyttää hyväksi yhdistystoiminnassa.
Oikeuspolitiikan strategia korostaa myös selkeitä lakeja, demokratian toimivuutta ja kansalaisten osallistumisen sekä Euroopan oikeudellisen kehittämisen tärkeyttä.
Tavoitteena on, että lait ovat nykyistä selkeämpiä, niitä säädetään nykyistä harkitummin ja ne ovat vaivattomammin saatavissa.
Keskeisiä lakeja valmistellaan oikeusministeriössä, mutta se koordinoi myös muissa ministeriöissä tapahtuvaa säädösvalmistelun laadullista kehittämistä. Tavoitteena on yhdessä valtioneuvoston kanslian ja muiden ministeriöiden kanssa kehittää hallituksen säädösvalmistelun koordinointia ja säädösten vaikutusten arviointia.
Edistetään yhteistyötä demokratian toimivuuden kehittämiseksi, kehitetään kansalaisten osallistumismahdollisuuksia ja –muotoja, varmistetaan vaalijärjestelmän toimivuus sekä vaikutetaan äänestysaktiivisuuden lisääntymiseen.
Edistetään oikeuksien toteutumista Euroopan unionissa ja painotetaan käytännön yhteistyömuotojen kehittämistä kansainvälisessä rikollisuuden torjunnassa. Korostetaan Euroopan unionin toiminnan selkeyttä, avoimuutta, hyvää hallintoa ja perusoikeussuojaa. Osallistutaan yleiseurooppalaisen oikeusjärjestyksen kehittämiseen. Lisätään Venäjän kanssa tehtävän oikeusyhteistyön vaikuttavuutta.
Monet oikeuspolitiiikan strategian tavoitteet edellyttävät yhteistyötä muiden hallinnonalojen, kuntien ja yksityisten kanssa. Usea linjaus tarvitsee lisäksi toteutuakseen hallitustason päätöksiä.
Linjausten toteuttaminen edellyttää myös resursseja. Talouden tasapainottamiseksi oikeusministeriön hallinnonalalla tarvitaan lähivuosina sekä menojen sopeuttamistoimia että lisärahoitusta, todetaan strategia-asiakirjassa. Tarvittavan lisärahoituksen arvioidaan olevan suuruusluokaltaan 20 miljoonaa euroa.
Oikeuspolitiikan strategia on luettavissa oikeusministeriön verkkosivuilla osoitteessa www.om.fi/16517.htm
Lisätietoja:
Kansliapäällikkö Kirsti Rissanen, puh. (09) 1606 7502, kirsti.rissanen@om.fi, ja
erityisasiantuntija Kaisa Sistonen, puh. (09) 1606 7813, kaisa.sistonen@om.fi